Kun tavaroiden pakkaamiselle varaa riittävästi aikaa, on se oiva tilaisuus päästä eroon ylimääräisestä tavarasta, kierrättämällä ne vastuullisesti. Jos tavaroita ei karsi pakkaus vaiheessa, löytävät ne helposti tiensä uuteen asuntoon.
Varaa muutama muuttolaatikko tarpeettoman irtaimiston kierrättämistä varten. Varaa omat laatikot:
Irtotavarat kannattaa jo keräys vaiheessa lajitella materiaaleittain, sillä lajiteltuina esimerkiksi elektroniikka-, metalli- ja lasijätteet saa viedä jäteasemalle ilmaiseksi. Lisäksi jäteasemat velvoittavat pientuojia lajittelemaan jätteet paikan päällä astioihin materiaaleittain, joka voi olla todella vaivalloista, jos lajittelua ei ole pakkausvaiheessa tehnyt.
Pohdi tarkkaan, mitä kaikkea kokeilet myydä. Useimmiten suuri osa tavaroista jää myymättä, jolloin ne jäävät pyörimään taas uuden asunnon nurkkiin. On hyvä huomioida, että suuri osa tavaroista päätyy uusiokäyttöön, jos ne toimittaa oikeaan paikkaan. Tämä on usein ympäristön kannalta jopa parempi vaihtoehto - mitä enemmän uusiotuotteiden tuotantoon saadaan materiaalia, sitä varmemmin käytettyjä materiaaleja käytetään uusien materiaalien käytön sijaan.
Huonekalut ja kodinkoneet, kannattaa kierrättää irtaimiston kanssa samaan aikaan. Esimerkiksi jäteasemalle tavaraa vietäessä, maksetaan kierrätettävistä tavaroista kuutio haarukan mukaan. Esimerkiksi Pirkanmaalla jätteistä maksetaan alle 0,5 kuution, 0,5-2 kuution ja 2-4 kuution haarukoissa /vienti. Näin ollen joutuisit todennäköisesti turhaan maksamaan ylimääräistä jätemaksua, jos viet tavarat osissa.
Huonekalut kannattaa purkaa kuutio hinnoittelun vuoksi mahdollisimman pieniin osiin, sillä jätteistä maksetaan sen mukaan, minkä verran ne niitä vietäessä vievät tilaa. Esimerkiksi kaappi saattaa viedä kokonaisena jopa 2 kuution tilavuuden, kun taas osissa se veisi vain kuution tilavuuden.
Jos huonekaluissa on käytetty useampaa materiaalia, kannattaa niistä erotella metalli- ja lasiosat erikseen (sillä metallista ja lasista ei tarvitse maksaa jätemaksua).
Varmin ja yleisin paikka tarpeettomien tavaroiden kierrättämiseen on kunnan jäteasema tai jätekeskus. Jätteiden käsittely vaihtelee hieman kunnittain, mutta useimmiten suuri osa vastaanotetuista jätteistä päätyy uusiokäyttöön. Kuitenkin esimerkiksi Pirkanmaalla sekajätteet päätyvät poltettaviksi energian tuotantoon, joten tarkalla lajittelulla voi varmistaa, että tavaraa päättyy mahdollisimman paljon uusiokäyttöön.
Jos haluat eroon ylimääräisestä tavarasta, mutta et omista autoa tai haluat päästä helpolla, voit tilata kierrätysnoudon tai yhdistää kierrätyskuljetuksen muuttopalvelun yhteyteen: