Case study: RantaSmoothie X Apukuski

RantaSmoothie on Ranta-Tampellassa sijaitseva lähiruoka kahvila. Siellä voit nauttia upeista Näsijärven maisemista ja vastuullisesti tuotetusta herkullisesta tarjoilusta. Kahvilan tuotevalikoimaan kuuluu raikkaita smoothieita, tuorepuristettua mehua, kahveja sekä muita herkkuja.

Erikoisuutena RantaSmoothie tarjoilee asiakkailleensa myös nice cream bowleja sekä parhaimmista herkuista koostettua brunssia.

"Meillä on kolme arvoa, jotka vaikuttavat vahvasti kaikkeen tekemiseemme: paikallisuus, visuaallisuus sekä puhtaus."

rantasmoothie

RantaSmoothie on valinnut kaikki yhteistyökumppaninsa tarkkaan omiin arvoihinsa perustuen. Yhteistyökumppaneina toimii esimerkiksi Nokian Panimo, Suomen Jäätelö, Mokkamestarit, Urjalan Makeistukku sekä sisustusta täydentänyt Quu Design. Kaikilla kumppanien toiminnassa näkyy vahvasti vastuullisuus sekä visuaalisuus.

ONGELMA JÄTEHUOLLON KANSSA

RantaSmoothiella huomattiin ongelma jätehuollon kanssa, kun aiemmin sovitut ratkaisut eivät kestäneet kuormitusta, tarvittiin pikaisesti laadukasta ratkaisua. "Meidän roskikset pursusivat, eikä meillä ollut sillä hetkellä autoa, millä olisimme voineet viedä roskat", kuvailee tilannetta yrittäjä Matilda Tella.

Sijaintinsa vuoksi kahvilalle ei saatu kunnallista jätehuoltoa toimimaan - todennäköisesti tilannetta vaikeuttaa isosta rakennustyömaasta aiheutuva, haastava logistinen tilanne. "Apukuskitkin ovat kuljettaneet Ranta-Tampellan työmaille tavaraa ja tilanpuutteen vuoksi olosuhteet toimivalle logistiikalle ovat aika haastavat", toteaa Apukuski Arttu.

RantaSmoothien jätehuollon haasteeseen kehitettiin ratkaisu, joka juontaa juurensa Apukuskin rakennusjätteiden kierrätyspalvelun pohjalta.

"Ollaan kehitetty paikallislajitteluun perustuvaa jäteratkaisua saneerauskohteisiin, jossa jätteen käsittelyyn käytetään perinteisiä 240 litraisia jäteastioita. RantaSmoothien ongelmasta kuultuamme todettiin, että meillä onkin jo valmis ratkaisu ongelmaan. Tehdään samaan tapaan kuin saneerauskohteissa tehdään: viedään astiat paikan päälle, ja kun ne täyttyvät, tuodaan tyhjät astiat tilalle ja viedään täydet mukanamme.", kertoo tilanteesta Apukuski Arttu.

Yksinkertainen, mutta toimiva ratkaisu tilanteeseen.

YHTEISTYÖN LOPPUTULEMA JA HYÖDYT

RantaSmoothien yrittäjä Matilda kertoo, että Apukuskien palvelu on helppo, nopea sekä luotettava. "Yhdestä kaaoksen pelastamisesta saimme luotua hyvän yhteistyösopimuksen, joka on nyt viikottain käytössä", kertoo Matilda.

"Lopputulema on todella hyvä. Jätehuollon lisäksi saimme apua myös muuhun kahvilamme arkeen kuuluvaan logistiikkaan ja varastointiin.", toteaa Matilda.

Kahvilalle hankittiin uusia astioita ja suuren määrän vuoksi ne tarvitsivat erillisen varastotilan. Uuden ongelman pohjalta rakennettiin jätehuollon kylkeen ratkaisu, jossa Apukuski varastoi astiat ja toimittaa niitä RantaSmoothielle aina jäteastioiden vaihdon yhteydessä. Ratkaisu sopi jo valmiiseen kuljetusyhteistyöhön kuin nenä päähän.

"Homma toimii erittäin hyvin. Tämä vapauttaa meidän työntekijät tekemään kahvilassa tiskin takana töitä, nyt kun Apukuskit hoitavat tavaran liikkumista paikasta a paikkaan b.", kertoo yrittäjä Matilda Tella.

"Yhteistyö on ollut meille toimintamme kehityksen osalta tärkeä, sillä RantaSmoothien jätehuollon kautta olemme saaneet hyvää kokemusta kasvavaa rakennusjätteen kierrätyspalveluamme varten. Toki lisäksi - kukapa ei pitäisi siitä, että töiltään saa hetken aikaa nauttia upeista maisemista, jotka RantaSmoothielta avautuu!", kertoo Apukuski Arttu.

Tustustu RantaSmoothieen lisää täältä: